Tästä sitä jaksetaan aika ajoin puhua. Miksi kirjailija A ei pääse Kirjailijaliittoon vaikka kirjailija B pääsi. Kata Kärkkäisen tapauksessa en tosin ole, ainakaan lukemieni juttujen perusteella, nähnyt Katan itsensä erityisesti kritisoivan asiaa. Luulen, että seuraavan romaanin jälkeen hänet jo jäseneksi valitaan ja siihen varmaan Katakin uskoo. Liekö lehdet taas repineet verkkarit asianosaisen puolesta?

Kirjailijaliiton kriteerit eivät ole viivottimella mitattavissa. Lukukokemus on aina subjektiivinen vaikka sen tekisi tutkijankin silmin. Kaunokirjallinen aspekti on häilyvä mutta ammatillinen ei. Siis, kaksi kaunokirjallisesti pätevää teosta riittää, mutta jos se siitä jää kiinni, tasainen tuotanto hoitaa homman kotiin. Sitä se on se tuotannon täydentyminen. Kirjailijaliittokin kun on ammattiliitto, vaikka jotakuta se asia saattaa hymyilyttää.

Se, että Hesari populistisesti jeesustelee sillä, että johtokunta ei ole edes kirjoja lukenut, on taas tietämättömyyden osoitus. Kirjojen lukuraati on ihan erikseen, sori vaan. Ei koko johtokunnan ole tarkoituskaan niitä lukea. Mutta saahan tuostakin vähän tuohta revittyä neitseellisen valkean marttyyrikoivun kyljestä.

Tietysti tässä voisi miettiä, että mitä iloa olisi päästä jäseneksi liittoon, johon ei olisi mitään kriteereitä? Eihän moisella jäsenyydellä olisi enää mitään arvoa. Siitä vaan kuponki vetämään ja jäsenkortti tulee paluupostissa. Tuskin semmoinen meininki ketään ilahduttaisi tätäkään vähää.

Ei helkkari, olen kirjoitellut tästä asiasta ennenkin. Mutta, uskon siis pyhästi, että Kata tämän vuoden aikana otetaan jäseneksi kunhan hän malttaa hakea jäsenyyttä uudestaan uusimman kirjansa ilmestymisen jälkeen. 

Jaa minä vai? Minulla ei tietenkään ole mitään traumoja asiasta, sillä minut hyväksyttiin Kirjailijaliittoon heti kun Viisi todistajaa oli ilmestynyt. Se laatu, nääs, se laatu ;)