Samaan aikaan kun kollegat käyvät oikeutta, keskustelevat radiossa, puhuvat kirjastoissa ja valmistautuvat televisioesiintymisiin, minä en saa aikaiseksi mitään näkyvää. En ole jaksanut viime aikoina panostaa tuohon PR-puoleen vaan olen keskittynyt ihan muuhun, nimittäin kirjoittamiseen.

Ylläolevasta lausahduksesta voisi päätellä, että katkeran salaivallisena piikittelen kirjailijatovereita, sillä kirjailijanhan pitää kirjoittaa eikä riekkua maailman toreilla ja turuilla. Mutta totuus on se, että nykypäivänä on riekuttava jos haluaa saada kirjansa kaupaksi. Tämän päivän esiintymisillä ostetaan kirjoittamiseen huomenna tarvittava aika. Lukijakunta on saatava tietoiseksi siitä, että hyvää luettavaa on tarjolla muuallakin kuin markettien kirjapinoissa. Kun on lukijoita, on myyntiä. Kun on myyntiä, on voita leivälle. Kun on voita leivälle, saa vapaasti keskittyä kirjoittamiseen.

Kollegat ovat siis minua kaukonäköisempiä. Minä teen mediavelkaa ja ajan tunnettavuuttani alas, en aktiivisesti mutta olemalla passiivinen. Jos joku pyytää minua hyvään keskusteluohjelmaan puhumaan historiallisesta romaanista niin tuskinpa kieltäydyn. Jos homma voidaan hoitaa nopeasti. Jos satun vastaamaan puhelimeeni tai lukemaan sähköpostini. Jos.

Tällä hetkellä tunnen kuitenkin tarvetta kirjoittaa rauhassa. Hullummaksi asian tekee vielä se, että kirjoitan voidakseni tulevaisuudessa kirjoittaa vielä paremmin. Tietysti on hyvä kysyä, että jos kirjaa ja kirjailijaa ei näy missään, ovatko he ollenkaan olemassa?