Tietotekniikka on siitä ihmeellistä, että se innostaa joskus järjestelemään arkistojaan. Vanhan tietokoneen uurteiseksi kuluneelta kovalevyltä talteen pelastetut tekstit ovat nyt uuden koneen uumenissa. Kahdeksalla merkillä nimettyjen tiedostojen tunnistaminen oli pienoinen haaste, varsinkin kun kolme viimeistä merkkiä oli varattu vuosiluvulle ja versiolle, jos sellaisia oli useampia (_XX/YXX).

Novellit jätin omaan sekamelskaansa, niitä oli kymmenittäin ja kai niistä melkein kaksi kolmasosaa on jossakin jo julkaistukin. Romaanien osalta yritin vähän saada tolkkua kaaokseen ja loin omat hakemistot joka tarinalle. Kuoleman varalta merkkasin, mitkä voi perikunta julkaista ilman tunnontuskia, mitä ei ollenkaan ja mitä vakavan harkinnan jälkeen. Hätävarjelun liioittelua, ehkä, mutta totuushan on, että kuolema ei jätä koskaan saapumatta, kuolema lankeaa varmasti kuin sade kesällä.

Kauhistuin hakemistojen määrää, niitä tuli kokonaista neljätoista. Joukossa oli neljä jo julkaistua kirjaa mutta mitä hittoa oli lopuissa kymmenessä? Ýksi oli gradua varten tehty rikosromaani Tapaturma tammikuussa ja sen myötä kaksi rinnakkaisteosta menettää vähän iskuvoimaansa. Molemmat ovat toki itsenäisiä romaaneja, mutta päällekäisyyksien vuoksi niistä vain toinen, Peili, olisi julkaistavissa jos edellinen ilmestyisi. Jos taas kolmikon laajin opus menisi painokoneeseen, sekä Peili että Tapaturma olisivat käyttökelvottomia.

Jäljelle jää siis vielä seitsemän teosta. Niistä yksi on ristiretkisaagan kolmas osa, Nouseva kuu. Se on täysin valmista tavaraa, samoin kuin toinen historiallinen romaani, jonka pari esilukijaa on lukenut jo vuonna 2007. Myös melko minimalistiseen tyyliin kirjoitettu romaani, koodinimeltään 8GR,  on valmis.

Lopuista neljästä kahta romaania en edes haluaisi julkaista. Ne ovat "valmiita" mutta eivät vastaa sitä mielikuvaa, johon niiden kanssa tähtäsin joskus 1400-luvulla. Kaksi viimeistä on kesken, toinen teossa parhaillaan, toinen sellainen hitaampi projekti jota kirjoittelen sopivissa väleissä, kun pitää valita ottaako lääkkeensä vai huvittaako itseään muuten.

Moinen lukumäärä saattaa äkkiseltään vaikuttaa uskomattomalta. Kyseessä on kuitenkin vuosikausien työ ja koska olen niin helvetin tylsä, että mieluummin kirjoitan kuin kukkoilen kekkereissä, aikaa on jäänyt kirjoittamiseenkin. Ja siinä missä joku katsoo töllöä, minä tanssin konsonanttien ja vokaalien kanssa.

Mutta eihän siitä mihinkään pääse, olen helvetin tylsä kirjailija, joka vain kirjoittaa. En osaa kunnolla muuta kuin juoda ja kirjoittaa ja jälkimmäinen on huomattavasti terveellisempää.

Ai niin, emme puhuneet vielä mitään niistä kirjoituskoneella kirjoitetuista jutuista...

Soiko täällä sireenit vai kuvittelenko vain?