Nyt palkinnot on jaettu ja voittajat ovat selvillä. Tilaisuus oli oikein mukava varsinkin kun palkittujen joukossa oli tuttuja nimiä. Voittajahan on Tiina Raevaara, jonka tekstiä voi lukea antologian lisäksi myös Usva verkkolehdestä. Tämä mainittu lehti on erittäin korkeatasoinen, ensimmäinen todellinen verkkolehti joka haastaa painetut julkaisut. Kannattaa tutustua.

Palkittujen joukossa oli myös Kai Niemistö, vuoden 2004 kilpailun voittaja. Kaitsu on ilmiömäinen kielenkäyttäjä, todellinen sanataituri. Jään mielenkiinnolla odottamaan hänen tulevia julkaisujaan.

Virallisen palkintogaalan jälkeen juhlaväki siirtyi lasipalatsissa ravintolan puolelle. Oli erittäin mukavaa jutella tulevaisuuden toivojen ja Gummeruksen kustannustoimittajien kanssa kirjoittamisesta. Myös kilpailulle nimensä lainannut Martti Joenpolvi oli paikalla ja vaihdoimme mekin muutaman sanan kirjoittamisesta, sen vaikeudesta ja helppoudesta. 

Tähän tietysti kuuluisi kuva illanvietosta. Jätin sen kuitenkin ottamatta ja saatte tyytyä vain mielikuvaan pöydistä, joilla on kahvikuppeja, tuhkakuppeja, olutlaseja, viinilaseja, vesilaseja. Palkitut kirjoittajat nauttivat voitonhuumasta. Keltaisia Gummeruksen kasseja, joihin kunniakirjat ja vapaakappaleet antologiasta on kätketty, makaa ikkunalaudalla, lattialla ja sohvalla. Puhutaan sanojen voimasta ja voimattomuudesta, muistellaan menneitä ja suunnitellaan tulevaa. Pölyisen ikkunan takana alhaalla Mannerheimintiellä virtaa kiireinen maailma, joka ei ole huolissaan pilkusta, ainoastaan pisteestä.