Viime aikoina minua tuntuu vaivanneen jonkinlainen ylikirjallinen virus. Se ilmenee mahdottomana teoreettisuutena ja pakottavana tarpeena pyöriä kirjallisissa tilaisuuksissa. Erakoituminen ei tietenkään ole hyväksi jos aikoo säilyttää mielenterveytensä, mutta rajansa kaikella. Sosiaaliset tilaisuudet lataavat akkuja yllättävän tehokkaasti. Ylikuumenemisen vaara on aina läsnä.

Vaikka minua kiinnostaa lähes kaikki teoreettiset rakennelmat niin tieteen kuin taiteenkin aloilta, teoria on aina teoriaa. Ojankaivuustakin on olemassa monta teoreettista kuvausta. Totuus on kuitenkin se, että ei se oja teorisoimalla synny. Lapioon on pakko tarttua ja hankkia känsät käteen. Niitä rakkuloita puhkoessa kirkastuu nopeasti mikä ero on teorialla ja käytännöllä.

Kirjallisuutta ei voi luoda muutoin kuin kirjoittamalla. Kun katselee tätä,

101881.jpg

tietää mistä on kyse. Oma punakynä on armoton ase. Se silpoo kauniit teoriat palasiksi ja pakottaa palaamaan koneen ääreen.