Joskus muinoin, kun suunnittelin millainen kirjailija minä haluaisin olla ja millaisia kirjoja kirjoittaa, asetin tuleville teoksille muun muassa nämä kaksi vaatimusta.

1) Kirjan pitää kestää ajassa
Joskus 80-luvun lopulla käsiini eksyi useampiakin kirjoja, joissa viittailtiin kirjan kirjoittamisen aikana ajankohtaisena olleisiin pintailmiöihin ja puolijulkkiksiin. Muistan kuinka tunsin itseni lukijana sekä typeräksi että noloksi näiden viittausten äärellä. Asiayhteydet katkesivat ja humoristiset heitot kopsahtelivat jonnekin paperitähtien roskakoriin. Kirjailija oli halunnut esittää sanomansa yksittäisen ja silloin varmaankin päivänpolttavan ilmiön kautta. Mutta hetken kiivas hurma osoittautui kirjan surmaksi. Yksityisestä yleiseen ja yleisestä yksityiseen siirtyminen ei ollut onnistunut. Ajasta tallennettu kuva oli jäänyt vaille kiinnitettä ja hiipunut lähes blankoksi.

2) Kirjan pitää olla käännöskelpoinen
Jos ajatellaan aikaa ja paikkaa Einsteinin tapaan, nämä molemmat periaatteet ovat yksi ja sama. Tarinan pitää olla ymmärrettävissä myös muualla kuin kirjoittajan kotikylässä. Jos tarina rakentuu naapurin Vehviläisen hauskoille onomatopoeettisille sutkauksille ja käsittämättömän ryyppykunnon ja rypemisen kuvaukselle, saattaa jutun jujun ymmärtäminen olla hyvin vaikeaa jopa naapurikylässä. Vaikka suomalainen ahdistus on Suomessa suosittua, ei itsetarkoituksellinen ryyppy- ja angstikirjallisuus välttämättä viehätä kaikkia.

Totta kai suomalainen identiteetti pitää ja saa näkyä tekstissä, mutta jos siinä ei sitten muuta näykään, ollaan jo käännösten suhteen heikoilla jäillä. Suomeksikin on käännetty jonkin verran kirjallisuutta, jossa kirjailijan kotikutoisuus estää tehokkaasti teoksen ymmärtämisen. Harva kuitenkaan viitsii yksittäisen romaanin vuoksi täydentää tietojaan Bjerkelandin kulttuurihistoriasta yliopiston luennoilla. 

Ja jos joku ihmettelee, miksi pitäisi tavoitella ulkomaisia lukijoita, niin vastaan, miksi ei? Kirjailijathan ovat aina suuruudenhulluja ja haluavat valloittaa ensin oman kylänsä, sitten oman maansa ja lopulta koko maailman.

Historiallisessa romaanissa on tietenkin pienempi mahdollisuus sortua näihin kuvattuihin ongelmiin. Aika on hiertänyt pehmeän aineksen unohduksen mereen ja vain kestävät, yleisesti kiinnostavat ilmiöt ovat säästyneet. Historiankirjoituksen kaanon on muokkautunut vuosien saatossa jättäen meille juuri ne kestävät, kiinnostavat ja kiehtovat tapahtumat. Tässä kannattaa kuitenkin muistaa vielä se, että länsimainen kulttuuri on tuottanut omanlaisensa historian, jonka sisällä on tietysti vielä variaatiota.

En kuitenkaan aivan näin suoraviivaisen ja ylimalkaisen päättelyketjun tuloksena päättänyt hypätä historiallisten romaanien takojaksi. Mutta tiivistettynä, ajallinen etäisyys tapahtumiin antaa perspektiiviä nähdä asioiden yhteydet ympäristöön ja niiden todellinen koko. Kun kykenee löytämään tarinastaan jotakin kestävää, jotakin uutta ja jotakin vanhaa, sopiva koostumus alkaa olla valmis. Varsinkin jos kykenee maustamaan seosta vielä yleismaailmallisilla ilmiöillä, jotka itkettävät ja naurattavat  -rajattomasti.