Mennyt syksy (07), talvi, kevät ja kesä ovat olleet kiireistä aikaa. Välillä minusta on tuntunut siltä, kuin olisin ollut kenraali, joka ajaa panssarivaunuja asemiin tulevaa suurhyökkäystä varten. Paljon puuhataan, kiroillaan, suunnitellaan, harjoitellaan ja vuodetaan hikeä ilman että vastapuoli huomaa mitään.

Kaikki oli hyvin suunniteltu mutta asiat eivät menneet suunnitelmieni mukaan. Koska tavoitteeni on aina ollut kirjoittaa yhä paremmin, tai ainakin ymmärtää kuinka voisi kirjoittaa paremmin, päätin uhrata yliopiston alttarille yhden pitkän vuoden ja perehtyä luovaan kirjoittamiseen. Vaikka olen julkaissut jo kolmisenkymmentä novellia ja neljä romaania, loikkasin hetkeksi fiktiosta faktaan, käytännöstä teoriaan. Ja miksi en olisi loikannut, sillä kirjailijan pitää aina olla kiinnostunut kaikesta. Olisi aika outoa, jos hän ei olisi kiinnostunut kirjallisuudesta... mutta tuosta aiheesta lisää myöhemmin.

Olin siis suunnitellut kaiken huolella. Raivasin maisteriohjelmaa varten tilaa ahkeroimalla 2007 keväästä syksyyn tulevan romaanini parissa yöt läpeensä. Ristiretkisaagan viimein osa valmistui suunnitelmieni mukaan ja mielestäni siitä tuli sangen hyvä. Kuten aina, kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa ja vaikka Ristin ja raudan tie sekä Seitsemäs temppeliherra toimivat yksittäisinä romaaneina aivan mainiosti, ne yhdessä syventävät tarinaa ja sen henkilöitä. Viimeisessä osassa kaikki huipentuu ja moni asia saa uusia merkityksiä, jolloin nuo kaksi edellistä kirjaa saa lukijan toteamaan "Ahaa!"

Tai olisi saanut, mutta eipä saakaan. Helmikuussa, keskellä pahimpia gradukiireitä sain kustannustoimittajaltani kässärini takaisin. Käsikirjoituksessa oli sen seitsemän vikaa ja loppulauseessa todettiin, ettei kaikkien tarinoiden tarvitse olla trilogioita, kaksi osaa riittää. Minä tyhmä en ollut huomannutkaan, että kymmenen vuoden aikana sommitelemani tarina pitkine ja lyhyine kaarineen oli loppunut paljon aikaisemmin kuin olin tajunnutkaan...

No, kuten sanottu, minulla oli muutakin tekemistä kuin syventyä kustantajani kustannuspolitiikkaan vaikka tietysti asia otti aivoon suhteellisen paljon. En tehnyt mitään paniikkiliikkeitä vaan jatkoin aherrustani akateemisilla areenoilla.

Nyt, kun gradu on osaltani arvostelua vaille valmis, olisi aika palata kaupalliselle areenalle. Aika moni asia on totaalisen auki, mutta ne panssarivaunut, ne ovat kyllä hyvissä asemissa...