Kun kirja on pihalla, kirjailija odottaa siitä arvosteluja. Jotkut odottavat niitä enemmän, jotkut vähemmän. Minä ole nopeasti lipunut tuohon jälkimmäiseen ryhmään. Jo muutama pitempi arvostelu linjaa nopeasti kirjan vastaanoton. Ja referoivista arvosteluista on aina enemmän hyötyä lukijalle kuin kirjoittajalle, mikä onkin ihan oikein. Kirjalla on yleensä enemmän lukijoita kuin kirjoittajia.

Työtahtini vuoksi ajatukseni lipuvat yleensä hyvin nopeasti vanhasta uuteen. Syksyllä ilmestyneen kirjan arvostelut eivät jaksa kiinnostaa talvella, kun uusi työ on meneillään. Mutta kun arvostelu alkaa näin: "Savurenkaita on Juha-Pekka Koskisen kolmas historiallinen romaani. Edellisten ( Viisi todistajaa, Ristin ja raudan tie ) tapaan tämäkin on täysosuma." sitä kiinnostuu ihan luonnostaan.

Kirjoittaminen on pirullista puuhaa. Vaikka menneitä töitä olisi kiitetty, se ei auta yhtään tyhjän paperin ääressä. Menneet palkinnot ja maineteot eivät valu paperille sulan sokerin lailla. Varsinkin nyt, kun olen työstänyt uutta kirjaa, epäusko ottaa aina välillä vallan. Tekstiä kyllä syntyy, mutta onko se mistään kotoisin? Silloin, jos Luoja suo, saa käsiinsä tälläisen arvostelun. Ainakin hetken uskoo taas siihen, että osaa kirjoittaa muutakin kuin nimensä.

Turun Sanomissa ilmestynyt arvostelu löytyy tästä.

Ai niin. Rikkonaisen joulun jälkeen olen taas kirjan kimpussa. Jossakin välissä pitäisi kirjoittaa se tilattu novelli mutta nyt paukuttelen romaania. Taidan olla sivulla 83. Palaan tuonnempana takaisin tarkkaan kirjanpitoon.