Tuolla taannoin Minni haastoi minut meemiin jossa olisi pitänyt penkoa arkistoja. Pengoinkin, mutta ajatus harhautui aika nopeasti muille poluille. Tajusin, että tätäkin blogia olen raahannut perässäni kohta kolme vuotta. Ensimmäinen postaus saneli blogini suunnan. Puheen oli tarkoitus pysyä kirjojen salatussa elämässä, siinä mitä tapahtuu kulissien takana. Aiheessa on pysytty enemmän tai vähemmän uskollisesti. Mielipideautomaatin virkaa olen tietoisesti yrittänyt vältellä, puhukoot kirjat puolestaan jos jotakin puhuttavaa on.

Näiden kolmen vuoden aikana kirja-alasta on selvinnyt yhtä jos toistakin. Minulle, jolle kirjoittaminen on aina se ykkösasia, kaikki tauhka ei suinkaan ole ollut mieluista. Ei liene kenellekään yllätys, että markkinat sanelevat pitkälti kirjallisuudenkin pelisäännöt. Pienet, yllättävät  yksityiskohdat ovat silti aina elämän suola.

Katsotaanpa vaikka Suomen myydyimpien kirjojen listaa vuodelta 2007. Minulle on sanottu, ettei tuolle listalle pääse yksikään kirja, joka ei ole kirjakerhossa kuukauden kirjana. Äkkiseltään löysin kympin sakista kolme kirjaa, jotka eivät tuon listan mukaan ole kuukauden kirjana olleet. Kirjakerhon valikoimista ne kyllä löytyvät. Mutta tässäkin voi miettiä sitä, kumpi on syy ja kumpi seuraus. Kirja päätyy kuukauden kirjaksi koska se on suosittu vai kirjasta tulee suosittu koska se on kuukauden kirja?

Ja jotta kirjailijat, jotka saavat kirjansa kuukauden kirjaksi, eivät pörhistyisi liikaa, on noille kuukauden kirjoille ihan omat omituiset sopimuksensa, jotka siis yleensä tarkoittavat sitä, että kirjailijan osuus on tavallista pienempi.

Oikeastaan pitäisi koota tietopaketti niille ihmisille, jotka isoavat kirjailijoiksi. Hohtoa tässä hommassa on varmasti vähemmän kuin moni luulee. Mutta minkäs teet, kun kirjoittaminen on verissä ja siitä sitkaasti nauttii vaikka välillä tulisi lunta tupaan. Kirjailija kirjoittaa, kustantaja kustantaa ja markkinointi markkinoi parhaan kykynsä mukaan.