Olin lainannut ja ostanut mittavan kasan ristiretkistä kertovaa kirjallisuutta. Suomensin omaan käyttööni yli 100 liuskaa tekstiä Rikhard Leijonamielestä, hänen isästään, äidistään, kaikesta mahdollisesta. Valuin kuin huomaamatta kolmannesta ristiretkestä ensimmäiseen ristiretkeen.

Aloitin ristiretkiromaanini (tietysti) alusta. Liian alusta. Mikael Canmoren seikkailut alkoivat Normandian rannikolta. Olin takonut yli sata liuskaa kun totesin, etten saa miestä koskaan Jerusalemiin jos en tee jotakin radikaalia. Tein Waltarit. Työnsin sata liuskaa pöytälaatikkoon ja aloitin suoraan asiasta.

Ennen vuoden 1999 loppua "Ristin (ja raudan) tie" oli valmis. Pisin koskaan tekemäni romaani. Ja mihin lähetin sen? En kokonaan mihinkään. Södikalle laitoin 52 ensimmäistä sivua ja he totesivat etteivät voi päätellä siitä mitään. Otavalle laitoin kolmasosan koko nipusta, noin sata liuskaa. Hekään eivät halunneet tehdä mitään päätöstä vajaasta kässäristä. Annoin kässärin vielä hautua.

                                    7431.jpg

Olin kolmessa vuodessa kirjoittanut vain kaksi romaania. Novelleja oli sen sijaan syntynyt 19 kappaletta, kaksi olin lähettänyt kirjoituskilpailuihin. Niistä "Ihme" oli jo palkittu ja ennen kuin vuosi 1999 ehti hautaan, myös "Juhlat Brookhavenissa" palkittiin.