Satuinpa tuossa eräänä lauantaina piipahtamaan julkkaribileissä. Tilaisuus oli hieno, ei siinä mitään. Kirjasyksy aukesi mukavasti avoimen taivaan alla keskustellessa. Paluumatka sujui vienossa laitamyötäisessä, Kampin linja-autoasemalle saakka.

bussi_piktogrammi.gif

Kun keskiyön jälkeen kapusin bussiin, muistin miksi en ole aikoihin matkustanut kyseisellä vekottimella. Sovittelin itseäni penkkiin pitkittäin ja poikittain mutta vaikeaa oli joka asennossa. Eihän siellä helvetti soikoon mahtunut istumaan ellei tunkenut koipiaan viereisen penkin puolelle.

bussi_piktogrammi.gif

Mukavuus on varmasti kompromissiasia, ei siinä mitään. Ja selväksi tuli sekin, kumpaan suuntaan suunnittelussa on käännytty. Mutta voisi kuvitella, että lyhyen ihmisen on helpompi istua liian suuressa penkissä kuin pitkän ihmisen kammeta itsensä kenkälusikalla kahden penkin väliin. Kun bussi imi itsensä täyteen lentoasemalla 01:30, täytyi kirjailijarentunkin kääntyä suoraan poikittaisen könöttämisen sijaan.

bussi_piktogrammi.gif

Matka oli tietysti yhtä helvettiä. Jos olisin halunnut oikoa koipiani, olisi pitänyt siirtyä käytävälle tai nostaa jalat vierustoverin syliin. Kymmenen minuuttia ennen perille pääsyä täytyi hieroa jalkoihin tunto takaisin. Muutoin olisin saanut ryömiä bussista ulos.

bussi_piktogrammi.gif

Omasta mielestäni en kyllä ole edes mikään jättiläinen, kengät jalassa karvan verran yli 190cm. Silti tuntuu, että polvet ja pää kolisevat turhan usein milloin minnekin. Tähän on kuitenkin tyydyttävä, sillä elämme keskimaailmassa. Keskinkertaisuus on pakollinen, globaali hyve.

bussi_piktogrammi.gif