Aloin tässä miettiä, kuinka tämä Finlandia-palkintoruletti oikein pyörii. Palkinnollahan on omat viralliset sääntönsä, joita on tarkennettu vuosien saatossa sekä julkisesti että kabineteissa. Vuodesta 2003 asti ovat voimassa olleet lisäksi sisäänkirjoitetut, puolisalaiset reunaehdot; yksi kiintiöpaikka on varattu ruotsinkieliselle teokselle ja toinen esikoisteokselle. Jos tarkastellaan ehdokasasettelua vuodesta 2003 lähtien huomaamme säännön täyttyvän.

2003:
Esikoinen: Juha Itkonen: Myöhempien aikojen pyhiä (Tammi)
Ruotsinkielinen: Lars Sund: Eriks bok (Söderström & Co)

2004:
Esikoinen: Mikko Rimminen: Pussikaljaromaani (Teos)
Ruotsinkielinen: Erik Wahlström: Den dansande prästen (Schildts)

2005:
Esikoinen: Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman (Avain)
Ruotsinkielinen: Bo Carpelan: Berg/Kesän varjot (Schildts/Otava)

2006:
Esikoinen: Taina Sampakoski: Ikoni (Tammi)

Ruotsinkielinen: Robert Åsbacka: Kring torget i Skoghall (Schildts)

2007:
Esikoinen: Laura Lindstedt: Sakset  (Teos)
Ruotsinkielinen: Agneta Aran: Det har varit kallt i Madrid (PQR-kultur)


Kuudesta ehdokaspaikasta on siis jyvitetty 33% kiintiöille, mikä ei ehkä ole kovinkaan reilua. Pirjo Hassisen romaani olisi hyvinkin saattanut olla raadin mielestä syksyn romaaneista se viidenneksi paras mutta kun se ei ole esikoiskirja eikä ruotsinkielinen, se ei ole listalla. Olisiko syytä kirjata tämä kiintiöpykälä johonkin ylös, vaikkapa sääntöihin?

Toinen kirjoittamaton sääntö on se, että hyvin myyvät kirjat loistavat poissaolollaan. Syyskuun 2007 myyntitilastoja hallitsivat Remes, Utrio, Hirvisaari, Paasilinna. Lokakuun 2007 listalla ovat samat nimet kärjessä. Mutta koska kansa pitää näistä kirjoista, ne ovat viihdettä ja siten kaunokirjallisilta ansioilta vähäisiä?

Vuonna 2006 Hotakainen ja Westö rikkoivat tätä sääntöä. Heidän kirjojaan myyntiin jo ennen ehdokkuuttakin  Hirvisaari ja Remes saivat sen tavallisen kohtelun. 2005 ehdokkaat loistivat poissaolollaan myyntikärjestä ennen ehdokasasettelua. Remes, Hirvisaari ja Lehtolainen olivat kansan vaan ei raadin makuun. 2004 Tervo ja Hassinen potkivat tutkainta vastaan. Huovinen, Remes ja Hietamies olivat taas kriitikoiden kiusaksi kansan makuun. 2003 Remes, Hietamies, Paasilinna, Lehtolainen ja Joensuu myivät vaan eivät miellyttäneet raatia.

Tästä voisi päätellä ainakin sen, että ulkomaalaiset ja suomalaiset lukijat ovat tampioita arvostaessaan Paasilinnaa, sillä hänelle ei ehdokkuuksia Suomessa heru. Hirvisaari askartelee historiallisten romaanien saralla kriitikoiden mielestä siksi viihteellisesti, ettei palkintolistoille ole asiaa. Samoin on Utrion laita, vaikka esimerkiksi Tuulihaukan (ilmestyi 1995) vaatima taustatyö hakkaa mennen tullen puolet koko tämän syksyisen "tuotannon" yhteensä vaatimasta työstä. Jos tuosta kirjasta väitetään puuttuvan kaunokirjallisia tunnusmerkkejä, menee tässä maassa kriitikoiden koulutus totaalisesti hukkaan. Onkin ilmeistä, että jos kirjailijan arvosteluissa on mainittu sanat "lukuromaani" tai "viihde", vaikkakin heppoisin perustein, on turha odottaa pääsyä ehdokaslistalle.

Mitä tästä siis pitäisi päätellä? Ainakin se, että Finlandia-palkinto on instituutio, jolle on muodostunut julkisten sääntöjen rinnalle myös kirjoittamattomat säännöt. Näillä säännöillä saadaan kavennettua ehdokkaiksi kelpaavien kirjojen kirjoa huomattavasti ja aiheutettua turhaa ahdistusta kirjailijoiden parissa.

Entä minä? No, ette kai tosissanne kuvitelleet, että historiallinen romaani voisi koskaan olla ehdokaslistalla? Minä en ainakaan sellaista ole kuvitellut koskaan. Savurenkaita olisi voinut olla ehdokkaana, mutta saapuiko se koskaan raadille edes luettavaksi, sitä en tiedä. Minulle on oikeastaan tärkeää vain se, että saan kirjoittaa rauhassa. Kymmenen tyytyväistä lukijaa on minun Finlandiani.