Vuodet 1994-1996 olivat kirjoittamisen kannalta synkkää aikaa. Aloitin kirjoituskoneella vielä yhden kässärin (Olemattomuuden varjo) mutta se jäi kesken. Vuosi 1994 taisi mennä lähinnä siinä, että kirjoitin ensimmäiset novellini (Asvalttihiiret, Enkelinmuna, Nemesis, Kun kevät saapuu). Saattoi olla, että ne syntyivät täysin muistista pyyhkiytyneenä vuonna 1995.

Muistan lähettäneeni kässäreitä eteenpäin. Niitä oli koko ajan tulossa ja menossa. Jotkut varmaankin katosivat kokonaan. Vanhoja juttuja en malttanut korjata, tein vain uusia. Ajattelin, että ehdin tehdä korjaukset sitten kun kustannusyhtiö ilmaisee kiinnostuksensa yhteistyöhön. Olivetti paukkui laiskasti kunnes meni rikki.

                                 6261.jpg

Vuonna 1996 siirryin tietokoneaikaan. Olin 1995 kirjoittanut lainakoneella gradun kymmenessä päivässä ja huomannut, että tekstinkäsittely sähköisesti oli kaltaiselleni kirjoittajalle huomattavasti helpompaa kuin mekaanisesti. En mene vannomaan mutta luulen, että ensimmäinen tekstinkäsittelyohjelmalla kirjoitettu novelli oli “Ihme”.

“Ihme” onnistui mielestäni niin hyvin, että jaoin sitä tuttavilleni joululahjana. Ja he hitto soikoon arvostivat sitä erittäin paljon! Se oli syntynyt yhdeltä istumalta. Yksi kaiken läpi lyövä välähdys oli paljastanut minulle tarinan rakenteen, henkilöt, maailman. Kirjojen kohdalla olin kokenut saman ilmiön, mutta nyt saatoin jopa haistaa ionisoituneen ilman.

Nomen est omen. “Ihme” teki minusta lähes seitsemäksi vuodeksi novellistin.