Juttu julkaistu Vartissa 6.6.2007.

Ideasta se lähtee

 

Olen usein joutunut vastamaan kysymykseen, mistä kirjojeni ideat tulevat. Ja yhtä usein olen joutunut kysymyksen yllättämänä pinnistämään muistiani, sillä kaikkien kirjojeni ideat ovat syntyneet eri tavalla.

Kun pimeänä talvi-iltana istuin työhuoneessani ja luin kuivakkaa artikkelia, joka kertoi eräästä lähes tuhat vuotta sitten perustetusta järjestöstä, se tapahtui. Taiteilijan vahvasti tyylitellyssä kuvassa seisoi joukko ritareita, joista eräs tuntui olevan omissa ajatuksissaan. Vaikka järjestön tehtävä oli pyhä ja tärkeä, tämä mies murehti selvästi omia asioitaan. Hänestä näki heti, ettei hän suostunut olemaan maailmanhistorian nimetöntä täytettä.

Waltarin Sinuhe ja Umberto Econ Baudolino riuhtovat itsensä irti pölyisistä muistiinpanoista ja syöksyvät suorastaan lukijan syliin. He hengittivät, söivät, joivat, tappelivat, rakastuivat ja pettyivät. Heidän ympärillään historia heräsi eloon, se haisi sieraimissa ja maistui kielellä.

Samalla tavalla mennyt maailma alkoi elää tuijottaessani tuon hajamielisen miehen kuvaa. Yhtäkkiä tiesin kuka hän oli ollut, kuka oli hänen isänsä, ketkä hänen lapsiaan ja kuinka hän oli elänyt. Hänen kiehtova tarinansa oli minulle yhtäkkiä täysin selvä. Kirja oli valmis, minun piti vain kyetä kirjoittamaan se paperille.

Toisaalta, voin muistaa väärin. Ehkäpä pieni tonttu toi kirjan idean tuohenpalaseen kirjoitettuna pöytäni nurkalle ja vei mennessään vaivanpalkaksi tusinan vasemman jalan sukan. Ei niitä ainakaan ole sukkalaatikosta löytynyt.