Kun "Locringart leppymätön" oli kesällä 1993 valmis, minusta tuntui ensimmäistä kertaa, että käsissäni oli todellinen, keskimääräistä parempi kirja. Yli kolmesataa konekirjoitusliuskaa mekaanisella koneella ja puhkikuluneella värinauhalla oli lyhentänyt etusormiani noin sentin verran. Käänsin nauhan aina neljä kertaa ympäri, ensin takaperin ja sitten ylösalaisin. Silti lopussa piti lyödä todella lujaa jotta mustetta olisi tarttunut paperiin.

Muistiinpanojeni mukaan aloin kirjoittaa kirjaa 1.6.1993 ja lopetin 21.7.1993. Noiden 51 päivän aikana pidin 12 vapaapäivää. 39 päivän aikana taoin 346 liuskaa, jotkut niistä jopa kahteen kertaan. Huonoin päivä synnytti kaksi liuskaa - tästä on muodostunut minulle viime vuosina päiväminimi ja ikävä kyllä usein myös maksimi - parhain 19 liuskaa. Tosin muistan kirjoittaneeni silloin lähes kaksikymmentä tuntia yhtä soittoa.

                                  6535.jpg

             (Vasemmalta lukien sivu jossa mennään, päivämäärä, syntyneiden liuskojen lkm)

Tuskin käsikirjoitus oli jäähtynyt kun lähdin kiikuttamaan sitä Gummerukseen. Pidin sitä niin onnistuneena, että en halunnut luovuttaa sitä postin vietäväksi. Olin sitkeän puhelinrumban ansiosta onnistunut varaamaan henkilökohtaisen tapaamisen itsensä kustannuspäällikkö Paula Pesosen kanssa.

Ajattelin, että kustannussopimus oli enää neuvottelutekninen kysymys.