Olen tässä jonkin aikaa seuraillut sivusta kirja-alan tuskaista taivallusta. Hyviä kirjoja julkaistaan paljon mutta vain harvat kirjailijat saavat huomiota osakseen, ainakaan ennen kuolemaansa. Laajempi näkyvyys antaisi alalle kaivatun piristysruiskeen. Lukijat löytäisivät uusia hyviä kirjoja ja kirjailijoita (kun tietäisivät sellaisia olevan olemassa).

Koska tätä asiaa on kirjapiireissä valiteltu suhteellisen laajalla rintamalla, olen ihmetellyt miksi mitään ei tehdä. Muusiikkialaa(kin) jonkin verran seuranneena en voi olla tekemättä yksinkertaista rinnastusta. Missä on kirjojen TOP 40 lista?

Niin, onhan meillä tämä. Heinäkuu on lopuillaan ja tämä kirjalista on ilmestynyt tänä vuonna neljä (4) kertaa! Sekä ulkomaisista että kotimaisista kirjoista on saatu puristettua ulos TOP 10. Neljä kertaa tänä vuonna. Neljä kertaa.

Samaan aikaan toisaalla on julkaistu tätä. Kaksikymmentäyhdeksän (29) kertaa vuoden 2006 aikana. Joka viikko. Olipa kesälomia tai ei. 40 myydyintä albumia. 40 myydyintä yhtyettä taikka artistia.

Teoriassa albumilistalla olisi voinut vilahtaa 1160 eri nimeä ihmisten tietoisuuteen. Kirjalistoilla tuo luku olisi voinut olla maagiset 80. Aika raju rypistys, eikö? Musiikki-ihmisillä menee kaksi viikkoa esitellä listoillaan 80 tuotosta. Kirjaihmisillä siihen menee sen seitsemän kuukautta.

Niin, ja olisihan se vallankumous jos kirjalista esiteltäisiin muiden listojen ohella siinä metkassa näköradiossa, jossa on sekä ääni että kuva. Tai että listaohjelmassa vierailisi joku kirjailija.

Tosiasiahan on se, että kirjakaupassa tarttuu helpommin opukseen jonka nimen on joskus nähnyt. Kirjojen TOP 40 listalla olisi jäännössijoilla monia mukavia uutuuksia, joita lukija voisi havahtua ostamaan. Niin minunkin hyppysiini on tarttunut monta äänitettä TOP 40 listan loppupäästä. Olisinko koskaan huomannut niiden olemassaoloa ilman viikottaista listaa? Pelkäänpä, että en olisi. 

Ei kirjallisuuskaan ole niin hienoa taidetta, että sitä pitäisi tehdä salassa ja hiljaa.