Painetun sanan kuolemaa on odotettu pitkään ja hartaasti. Tietotekniikan lyötyä itsensä läpi 1980-luvulla paperin joutsenlaulun ensiviuluja viriteltiin kiivaasti. Visionäärit puhuivat paperittomasta toimistosta, jossa kaikki informaatio imetään suoraan kuvaputkelta. Toisin kävi.



Kun internet yleistyi seuraavalla vuosikymmenellä, sen rajattomat mahdollisuudet mykistivät markkinamiehet. Kaikki oli kaikkien saatavilla - ilmaiseksi. Paperilehdet muuttuivat monoliiteiksi, jotka sisälsivät jo ilmestyessään vanhaa tietoa. Verkkoversioiden päivitys tapahtui sekuntien tarkkuudella. Sanomalehtien paperiversioiden levikin uskottiin romahtavan. Toisin kävi.

2000 -luvulla kirjailijat ja kirjailijan urasta haaveilevat sotkeutuivat verkkoon. Julkaisukynnys laski blogien myötä nollaan ja usein sen allekin. Kuka tahansa saattoi julkaista mitä tahansa ilman minkään sortin editoijan vertatihkuvaa punakynää. Blogeista syntyi kirjoja ja kirjoista blogeja. Painetun kirjan piti kuolla omaan mahdottomuuteensa. Toisin kävi.

Vaikka revoluutio onkin jäänyt toteutumatta, evoluutiota on tapahtunut. Suomalainen proosa, joka makaa syvällä juoksuhaudoissaan kuin ympärysvallat Sommessa vuonna 1916, on nostanut varovasti päätään. Lyyrikoiden astuttua ulos kaapeistaan vuosituhannen alussa runokiertueiden, -karaoken ja -raatien siivittäminä prosaistit tyytyivät voivottelemaan näkyvyyden puutetta. Liike luo jo pelkkänä sanana assosiaation kaupallisuudesta. Ja se, mikä myy, ei perinteisesti ole taidetta, pois se meistä.



Proosan myyntiluvut ovat kuitenkin kymmenen myydyimmän kirjailijan takana jo niin huolestuttavissa lukemissa, että jopa prosaistien on tingittävä periaatteistaan. Uuden median voima paljastui viime syksynä, kun mainion teoksen Lumikko ja yhdeksän muuta kirjoittanut Pasi I. Jääskeläinen mainitsi markkinoinnin vaikeudesta blogissaan. Blogikirjoitus noteerattiin sillä seurauksella, että kirjailija Jääskeläinen kutsuttiin esiintymään Voimala- ohjelmaan. Alkuperäisen ongelman tuominen julkiseksi netin avulla siis poisti ongelman. 



Internetistä on selvästikin tullut suurten markkinointibudjettien ulkopuolisille kirjailijoille virtuaalinen puhelinpylväs, johon voi liimailla mainoksia omasta kirjastaan. Tekniikan kaikki keinot on hyödynnetty luovalla tavalla. Siinä missä kirjailija Sari Peltoniemen kotisivuilta löytyy ääninäytteitä hänen kirjoistaan, kirjailija-muusikko J. Pekka Mäkelä  tarjoaa romaaniinsa Alshain kokonaisen soundtrackin.



Netistä löytyy myös runsaasti ilmaista luettavaa. Kirjailija Anne Leinonen toimittaa vain virtuaaliversiona ilmestyvää Usva -verkkolehteä, jossa julkaistaan novelleja. Ja kun allekirjoittanut on ottanut tavakseen julkaista kirjojensa ensimmäisen luvun kotisivuillaan, kirjailija Taru Väyrynen panee paremmaksi. Hänen kotisivuiltaan löytyy kokonaisia teoksia, muun muassa suosittu, 1990 kovakantisena julkaistu Kissan kuolema.

Eikä tässä vielä kaikki. Kun markkinointimarkat ovat tiukassa ja mediajulkisuuden hinta kova, liikkuvan kuvan mainoksista on kirjailijan turha edes haaveilla, paitsi tietysti netissä. YouTube ja MySpace, maailman viimeinen vapaa rajaseutu, tarjoaa jokaiselle mahdollisuuden löytää kultasuonensa. Kun liikkuva kuva yhdistetään vapaasti jaettavissa olevan mainosvideon muodossa vanhaan kunnon kirjaan, prosaistikin nousee kypärä kolisten poterostaan ja rynnistää kaupallisuuden ei-kenenkään-maan ylitse kohti uutta, luovaa huomista.