Tässä mainiossa maailmassa vaatimattomuus on muuttunut hyveestä paheeksi. Pieni liioittelu on elämän suola, totuuden torvet ovat hapannaamoja.

Minua tuo ei tietenkään haittaa, sillä olen luonnostani ollut aina keskimääräistä kovemmassa iskussa. Opin lukemaankin jo äitini kohdussa mahanahan läpi kuultavan sanomalehden avulla. Synnytysosastolla köllötellessäni päätin ryhtyä kirjailijaksi ja siitä päätöksestä pidin kiinni. Ensimmäinen kirjoittamani runo julkaistiin paikallisessa sanomalehdessä jo helmikuussa 1969.

Peruskoulu ei tuottanut minulle mitään ongelmia. Osasin lukea, kirjoittaa ja laskea ennen ensimmäistä koulupäivää. Olin matematiikassa niin hyvä, että pidin luokkatovereilleni kokeita opettajan puolesta. Läksyjä minun ei tarvinnut lukea koskaan, muistan aina kaiken kertalukemisella. Oikeastaan pystyn päättelemään asioiden tilan ihan itseksenikin, mutta valokuvamuistini avulla säästän muutaman millisekunnin verran ajatustyötä. Jokaisesta kouluaineesta sain halutessani kympin, joskus jopa yksitoista jos innostuin kirjoittamaan asian taustaa valottavan esseen tai ratkaisemaan huviini Fermatin suuren lauseen välitunnin aikana (muistaakseni vuonna 1977).

Lukio meni heittämällä läpi, armeijassa olin valioluokan ampuja, juoksin Cooperin testissä 3200 metriä (takaperin, jotta jännitys olisi säilynyt) ja voitin väliaikalähdöllä suoritetun suunnistuskilpailun (lähdin viimeisenä mutta tulin silti maaliin ensimmäisenä). Helsingin yliopistoon olin tietysti päässyt jo ylioppilastodistuksen perusteella, joten suoritin yhdentoista kuukauden varusmiespalvelun kahdeksassa kuukaudessa. 

Yliopisto-opiskeluni rahoitin hanttihommilla. Vuonna 1989-1992 rakensin moottoritien Hämeenlinnan ja Helsingin välille. Matkalla tein, muistaakseni kahvitunnin aikana, Hyvinkäälle golfkentän. Ammennettuani matemaattiset ongelmat tyhjiin otin paperini ulos yliopistosta ja jatkoin kirjailijanuraani siitä mihin se oli 1969 jäänyt.

Ajattelin siloittaa tietäni voittamalla kaikki mahdolliset novelli- ja romaanikirjoituskilpailut vuosina 1997-2003. Tämä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi, sillä vuonna 2004 julkaistua esikoisteostani Ristin ja raudan tie myytiin 10 000 kappaletta. Kieltäydyin lisäpainoksista, sillä halusin säilyttää kirjalla myös bibliofiilisen arvon. Kirja olisi voittanut Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon, mutta julkisuutta välttääkseni kieltäydyin antamasta sitä ehdokkaaksi.

Vuonna 2005 Paavo Lipponen valitsi kirjani Viisi todistajaa Finlandia -voittajaksi palkintoraadin ehdotusten ohi. Skandaalia välttääkseni kieltäydyin vastaanottamasta palkintoa, sillä kirjaa oli jo silloin myyty 27 000 kappaletta, enkä katsonut tarpeelliseksi tavoitella enää ylimääräistä julkisuutta.

Tulevaisuudessa minun on varmaankin pakko pitää matalampaa profiilia, sillä ristiretkisaagani käännösoikeudet on ostettu tällä hetkellä Saksaan, Ranskaan, Englantiin, Ruotsiin, Venäjälle ja jopa Kiinaan, mitä hiukan ihmettelen. Paramount osti sarjan filmausoikeudet summalla, jota en uskalla edes ääneen mainita.

Tällä hetkellä valmistelen kaksitoistaosaista rikosromaanisarjaa, jonka oikeudet on jo myyty 18 maahan. Saa nähdä kuinka aika riittää. Kun viime vuonna annoin kotimaassa laskujeni mukaan 178 haastattelua, en tänä vuonna varmaan ehdi antaa niitä kuin enintään 100. Tietysti olisi järkevää kieltäytyä niistä kaikista, mutta minkäs ihminen hyvälle ja vaatimattomalle luonteelleen voi...