"Silmävalkuaiset auringon tummiksi paahtamissa kasvoissa muljahdellen nuo miehet polvistuivat sinun seimesi ääreen selittäen kiivaasti yhtälailla isälle kuin toisilleenkin tulleensa kumartamaan tulevaa kuningasta. Tähtitaivaan merkit olivat ohjanneet heidät juuri tänne, tätä pidemmälle he eivät missään nimessä enää kulkisi, sen he tekivät kerralla selväksi. Uteliaisuutta tihkuen he kurkkivat sinua, jonka äiti oli kapaloinut niin tiukasti, että vain leveä nenäsi ja tummat silmäsi näkyivät liinojen alta.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

               Ensimmäinen heistä laski jauhaantuneille oljille yhden kultakolikon valittaen olkapäitään kohautellen kuinka matka oli kuluttanut monta denaria, monta, monta denaria. Kaikesta siitä kullasta, jota miehen käsien piirtämien laajojen kaarien mukaan oli ollut matkalle lähdettäessä paljon, oli jäljellä vain tuo yksi, kiiltävä kolikko. Toinen miehistä, ensimmäistä tummempi, kaivoi tavaroistaan suitsukkeen, jonka hän sytytti suu hymyyn levinneenä. Rautapidikkeessä oleva nokare levitti talliin huumaavaa tuoksua niiden muutaman kiitävän hetken ajan jolloin se paloi loppuun. Hiukan nolostuneena mies selitti kärsivänsä kovasti pahoista hajuista ja koska heidän matkansa aikana pahoja hajuja oli ollut paljon, oli hänkin joutunut uhraamaan lahjansa säilyttääkseen terveytensä. Kolmas mies lehahti jo valmiiksi punaiseksi kumartuessaan pölyisen säkkinsä ääreen. Äärimmäisen nolostuneena hän nosti seimen viereen tyhjän mirhalta tuoksuvan ruukun. Kyyneleet silmissä hän näytti pohkeessaan olevaa syvää haavaa, jota hän oli joutunut sivelemään tuolla öljyllä siksi usein että se oli päässyt kuin varkain loppumaan.

               Annettuaan lahjansa miehet seisovat hetken aikaa paikoillaan typerästi hymyillen. Sitten he kumarsivat kuin yhteisestä sopimuksesta ja hyvästelivät vuolaasti lörpötellen äidin ja isän. Tallin ulkopuolelle ehdittyään he alkoivat sättiä toisiaan tuhlareiksi ja löysäkätisiksi irstailijoiksi niin railakkaasti että sinä hätkähdit unissasi. Pian he kuitenkin nauroivat helpotuksesta ja noustessaan ratsujensa selkään he suorastaan itkivät ilosta saatuaan viimein raskaan matkansa päätökseen."

 

- Viisi todistajaa  - s.124-125