Ehdottomasti samaa mieltä<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Jaakko Tulivesi istui kampanjatoimistossa ja luki sanomalehteä. Leena seisoskeli ikkunan ääressä kahvikuppi kädessään. Aurinko oli saanut jääpuikot kasvamaan vastapäisen talon räystäälle, ja Leenasta oli hauska katsella, kuinka vesitipat kimmelsivät kaikissa sateenkaaren väreissä ennen kuin ne tippuivat alas katuojaan.

- Galluppien mukaan me olemme nousseet kolme pinnaa, Jaakko naurahti.

- Virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä, Leena sanoi hajamielisesti.

- Mutta eihän se kosketa meitä. Meidän puolue ei ole missään marginaalissa. Nousu mikä nousu.

- Virhemarginaali on tilastotieteellinen termi. Se tarkoittaa, että tulos ei ole aivan tarkka vaan se voi vaihdella virhemarginaalin puitteissa.

Jaakko laski lehden käsistään ja katsoi Leenaa vino hymy huulillaan. Loisteputkilampun valo heijastui hänen uusien silmälasiensa linsseistä. Laseissa ei ollut taittoa lainkaan, sillä Jaakon näössä ei ollut mitään vikaa. Paitsi ulkonäössä, Leena ajatteli. Ja sen korjaamisessa silmälasit auttoivat edes vähäsen. Lasien hankkiminen oli ollut Leenan idea. Niillä Jaakosta sai vähän fiksumman oloisen.

- Sinä se aina olet liika viisas. Onhan noista yliopistotutkinnoista varmaan jotakin iloa, mutta käytännön töissä niillä ei tee mitään. Minä olen käynyt vain kansakoulun ja hyvin olen pärjännyt. Kaksi kautta eduskunnassa ja kolmas on siunausta vaille sinetöity.

 

Leena huokaisi ja laski kuppinsa lentolehtisten päälle. Niissä Jaakko hymyili ilman uusia lasejaan. Kympin valinta. Jaakko oli pitänyt hyvää arpaonneaan kohtalon johdatuksena.

- No, joka tapauksessa ei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa. Ihmiset voivat muuttaa mieltään vielä äänestyskopissakin.

- Ennakkoäänet on jo annettu, joten siinä mielessä minä olen varmalla pohjalla. Vai onko ennakkoäänillekin jokin tilastollinen kikka, joka muuttaa mustan valkoiseksi?

Siihen Leena ei vaivautunut vastaamaan mitään. Hän oli kuvitellut saavansa kampanjapäällikön toimesta hyvää oppia tulevaisuutta varten, jos vaikka olisi joskus itsekin ryhtynyt ehdokkaaksi. Hän ei ollut voinut kuvitellakaan, kuinka kalliiksi oppi kävi. Muutamaan kuukauteen hän ei ollut ehtinyt nukkua yhtään yötä kunnolla.

 

Jaakko alkoi kaivella rintataskustaan ohutta peltirasiaa. Jokerinaamalla varustettu kansi naksahti ontosti. Savuke livahti kuin itsestään Jaakon suuhun mutta hän nappasikin sen nopeasti pois.

- Saako täällä polttaa? Joku voi nähdä minut ikkunasta ja soittaa poliisille, että kansanedustaja Tulivesi rikkoo lakia. Siitähän roskalehdet repisivät isot lööpit.

- Tämä on sinun omilla rahoilla vuokraamasi tila, joten ei sinua laki estä polttamasta.

Tai omilla ja omilla. Muutama suurempi yritys oli rahoittanut Jaakon kampanjaa kun Leena oli käynyt heille luettelemassa Jaakon saavutukset edellisiltä kausilta. Muutama sata kilometriä asvalttia keskelle korpea toimitusjohtajien mökkiteille aukaisi kukkaronnyörejä kummasti.

- No jospa minä sitten.

Jaakko sytytti pikkusikarin ja nojasi tuolissaan nautinnollisesti taaksepäin. Hän puhalsi suustaan sellaisen savupilven, että höyryveturikin olisi jäänyt toiseksi. Leena otti nipun lentolehtisiä ja löyhytteli kiemurtelevaa savua pois kasvoiltaan. Jaakkoa se huvitti suuresti.

- Kyllä te tytöt olette herkkiä.

- Nykyään suomalaisista tupakoi enää joka viides, Leena sanoi nieleskellen.

- Niinkö?

Jaakon käsi jähmettyi paikoilleen ja hän katsoi ikkunasta kadulle. Vanhempi nainen oli seisahtunut koiransa kanssa lukemaan vaalimainoksia. Jaakko vei kätensä pöydänkannen alle, tiputti savukkeen lattialle ja tallasi sen sammuksiin.

                                                   II

Televisiostudion käytävä oli niin kapea, että Leenan täytyi varoa Jaakon kyynärpäitä kun he kiiruhtivat kuvassihteerin perässä.

- Tälläistä tilaisuutta ei tule toiste, Jaakko puhkui. - Masa oli reilu kun soitti minulle! Ei kuka tahansa pääsekään tuuraamaan puolueen puheenjohtajaa. Ja vielä suorassa lähetyksessä.

- Muista nyt, että kaikkiin kysymyksiin ei tarvitse vastata. Jos et tiedä jotakin, sanot, että olet kyllä perehtynyt asiaan mutta et tässä vaiheessa halua vielä kommentoida mitään, Leena henkäisi.

- Joo joo. Hei, katsopas onko minulla housunlahkeissa rapaa siellä takana.

Jaakko seisahtui niin nopeasti, että Leena törmäsi häneen ja löi kyynärpäänsä kipeästi punaiseksi maalattuun tiiliseinään. Silmissä sinkoili valkoisia ja mustia pilkkuja kun hän kumartui läpsimään kuivuneet sohjotäplät Jaakon lahkeista käytävän jo valmiiksi hiekkaiselle lattialle.

- Kuinka se nyt oli? Mitä eroa on prosentilla ja prosenttiyksiköllä?

Leena nousi pystyyn. Häntä huimasi ja hänen piti ottaa tukea kylmästä seinästä.

- No jos esimerkiksi verotus laskee prosenttiyksikön, niin se laskee vaikkapa kymmenestä yhdeksään. Jos se laskee prosentin, niin se laskee kymmenestä yhdeksään pilkku yhdeksään.

Jaakko katsoi Leenaa typertynyt hymy huulillaan.

- Meniköhän tuo nyt ihan oikein? Eihän kenenkään veroprosentti edes ole niin pieni kuin kymmenen.

- Se oli vain esimerkki. No, sanotaan nyt sitten, että veroprosenttisi on 35 ja se...

- Kuulehan nyt, Leena, ei meillä ole aikaa tämmöiseen. Ja katso nyt, sinullahan on hameenhelmassa hirveä tahra. Missä sinä olet oikein kyykkinyt? Lasten kanssa hiekkalaatikollako?

- Herra Tulivesi! Teitä odotetaan, käytävän päässä olevalle ovelle ehtinyt kuvaussihteeri huusi.

- Tulossa ollaan, Jaakko huikkasi.

Hän kääntyi vielä Leenan puoleen ja laski kätensä tämän olkapäälle.

- Koitahan tyttö nyt saada itsesi kuntoon. Et sinä voin tuon näköisenä kulkea minun mukanani. Tähän vaalityöhön pitää keskittyä satakymmenen prosenttisesti.

Leena aikoi sanoa jotakin ilkeää prosenteista mutta Jaakko käänsi hänelle selkänsä ja harppoi kohti käytävän päässä odottavaa kuvaussihteeriä. Juuri ennen kuin Jaakko katosi ovesta, Leena hätääntyi ja huusi:

- Prosentti on sama kuin sadasosa. Helppo muistaa! Sadasosa! Äläkä puhu uskonnosta mitään!

 

 

Studion lavasteiden takaa näki yllättävän hyvin koko areenan. Tentattavat pönöttivät kirkkaassa valossa kuin Saharan keskellä. Keskustelu oli aaltoillut melko vaarattomissa aiheissa. Jaakko oli tapansa mukaan luovinut tyhjien sanojen välissä taitavasti kuin kyy kanervikossa. Leena ei ollut aivan varma, kipristelikö hänen mahaansa sen vuoksi, että hän toivoi Jaakon päästävän sammakoita suustaan vai sen vuoksi, että hän pelkäsi sitä.

 

Sitten se tapahtui. Juontaja oli juuri siirtynyt käsittelemään ravintolatupakointia ja sen kieltämistä. Leena näki, kuinka Jaakon käsi livahti vaistomaisesti puvuntaskuun. Kuului äänekäs rämähdys ja pikkusikarit levisivät iloisesti studion lattialle. Juontaja naurahti ja kumartui keräämään sikareita peltirasiaan.

- Kansanedustaja Tulivesi olikin hyvin varustautunut tähän keskusteluun, hän sanoi ja asetti sikarirasian Jaakon vesilasin viereen. - Oletteko te puolesta vai vastaan tässä asiassa?

- Mitä asiaa toimittaja nyt tarkoittaa?

- Tupakoinnin kieltämistä ravintoloissa.

- Olen ehdottomasti samaa mieltä.

- Eli haluatte kieltää tupakoinnin, vaikka olette itse tupakkamiehiä? City-lehden tekemän gallupin mukaan 80 prosenttia ravintolassa kävijöistä haluaisi säilyttää tupakointivyöhykkeet.

- No, mutta näissä gallupeissa on aina virhemarginaaleja useita prosentteja, kuten toimittajakin varmasti tietää.

- Varmasti, mutta tuskin niin suuria, ettei tämä viesti olisi selvä. Jos ajatellaan, että äänestäjäkuntanne on koostunut näistä urbaaneista keski-ikäisistä, olette silti valmis kääntämään selkänne 80 prosentille kannattajistanne?

Jaakko katsoi toimittajaa ja järjesteli sikarit ojennukseen. Hän nosti silmälasejaan ja puisteli päätään.

- Toimittajalta on nyt tainnut mennä luvut hiukan sekaisin. Viime eduskuntavaaleissa äänestysprosentti oli alle 70, joten tuskinpa edes minä saatoin saada 80 prosenttia äänistä.

Leenaa alkoi heikottaa. Studioon laskeutui jäätävä hiljaisuus.

- Voisiko edustaja Tulivesi hiukan täsmentää? En oikein pysynyt ajatuksenne perässä, juontaja sanoi hitaasti.

Jaakko laski kouransa sikarirasian päälle ja hivutti sen vaivihkaa taskuunsa. Kuumuus oli saanut muutaman hikipisaran kihoamaan hänen hiusrajaansa mutta tuskinpa kukaan muu kuin Leena huomasi niitä.

- Tilastollinen tosiasiahan on se, että suomalaisista vain joka viides polttaa. Tämä tarkoittaa tietysti sitä, että enemmistö ei polta. Vaikka minä tavallaan kuulun vähemmistöön tilastojen valossa, olen käytännössä enemmistössä jos tarkastellaan juuri tätä kysymystä. Koska olen aina, korostan vielä sanaa aina, ollut tavallisen kansan asialla, olen tässäkin asiassa ehdottomasti samaa mieltä enemmistön kanssa. Minun mielestäni olisi kovin arveluttavaa, että kansanedustaja ei edustaisi kansan yleistä mielipidettä.

- Mutta ettehän te voi samaan aikaan edustaa sekä tupakoivia että tupakoimattomia ihmisiä, juontaja naurahti.

Leenan oli pakko istua studion lattialle. Hänen korvissaan humisi ja pimeys levisi näkökentän reunoille kuin veteen kaadettu muste. Jaakon ääni tuntui etääntyvän yhä kauemmaksi.

- Enhän minä nyt sentään joka hetki polta. Välillä minä poltan ja välillä en. Jos lasketaan prosentuaalisesti se aika, jonka minä olen päivässä polttamatta, saadaan varmasti sellainen luku, joka miellyttää sekä tupakoitsijoita että tupakoimattomia. Muutoinkin minusta ihmisten vastakkainasettelu tässä asiassa on turhaa. Kun kyse on prosenteista eikä prosenttiyksiköistä, puhutaan kuitenkin vain sadasosista ja se ei ole paljoa se. Olen toimittajan kanssa ehdottomasti samaa mieltä siitä, että asiaan pitää tarttua, mutta en näe mitään syytä kärjistää tilannetta. Siksi haluaisinkin peräänkuuluttaa suvaitsevuutta tässä ravintola-asiassa. Muuttihan Jeesuskin veden viiniksi, joten en näe mitään syytä...

Enempää Leena ei kuullut, sillä hän painoi kädet korvilleen. Hän katsoi kuinka juontaja selasi papereitaan, kuinka kameramies liukui lattian poikki, kuinka kukin aukoi vuorollaan suutaan ilman että kuului mitään. Kaikki tapahtui armahtavan hiljaisuuden vallitessa. Leena ajatteli omaa akvaariotaan, jossa mykät lehtikalat uivan pohjassa makaavan muovisen laivanhylyn ympärillä. Osui, osui ja upposi. Hän oli varma, että levän peittämän laivanhylyn keulassa luki Jaakko. 

                                                   III

Vaalivalvojaisissa oli vaisu tunnelma. Jaakon kampanjatoimistoon oli valunut väkeä hyvin nihkeästi. Vaikka kello oli jo melkein kahdeksan, tarjottimella oli alkudrinkkejä kymmenittäin.

              

Leena leikkasi takahuoneessa pullapitkosta paksuja siivuja. Nyt ei tarvinnut säästellä. Hän oli varma, että yhdestä pitkosta olisi hyvinkin riittänyt pala vaikka jokaiselle äänestäjälle henkilökohtaisesti.

- Aika paksuja siivuja.

 Jaakko oli pukeutunut parhaimpiinsa. Partavesi täytti takahuoneen kuin sammutusvaahto.

- Paksuja oli sinunkin puheesi.

- Kuinka niin? Jaa, sinä taas siitä televisiotentistä. Minusta se meni ihan hyvin.

- Ihan hyvin? Päin helvettiä se meni! Minä yritin sinulle tolkuttaa muutaman yksinkertaisen asian, mutta eihän ne pysyneet sinun kallossasi. Tässä on raadettu kahdeksan viikkoa ilman unta nälkäpalkalla ja sitten sinä menet ja pilaat kaiken puolessa tunnissa!

Leena silpaisi pitkosta viimeisen palan ja löi veitsen pystyyn puiseen leikkuulautaan. Hän ei halunnut itkeä, mutta väsymys nosti silmäkulmiin kosteutta.

- Noh, noh, tyttö, tyttö. Tämä on vain tätä vaaliväsymystä. Kyllä sinä tähän vielä totut. Vai onko sinulla nyt niitä naistenvaivoja?

- Naistenvaivoja? Ai kuukautiset? Eihän niitä ole tytöillä, naisilla vain. Sitä paitsi tässä on ollut sellainen stressi päällä, että vähemmästäkin menee kierto sekaisin. Mene nyt pois täältä. Tuo partaveden löyhkä tarttuu pullaan ja sitten sitä ei syö edes sokea Reetta, jos se sattuisi tänne eksymään.

- Minä ymmärrän kyllä, Jaakko sanoi ja taputti Leenan käsivartta.

Hän nappasi pullanpalan kouraansa ja katosi toimiston puolelle. Televisiosta kuului jo vaalitoimittajien jännittyneet äänet.

- Ennakkoäänet saadaan... nyt!

Kuului kohahdus ja laseja kilisteltiin. Leena kuivasi nopeasti silmänurkkansa, otti tarjottimen ja kiiruhti toimiston puolelle.

- Te olette tehneet Jaakon kanssa puolueen eteen hyvää työtä!

Onnitteluja satoi sieltä ja täältä. Vaalitoimittajat loihtivat ruutuun niiden ehdokkaiden kasvot, jotka ennakkoäänien perusteella olisivat menossa läpi. Kun Jaakon naama ilmestyi ruutuun, huuto yltyi. Puhelimet alkoivat piristä ja piipittää. Leena ajatteli, että hiljaisuus olisi sitäkin syvempi kun päästäisiin vaalipäivän ääniin. Televisiokatastrofin jälkeen Jaakkoa ei ollut varmasti äänestänyt kukaan.

 

Ääntenlaskun edetessä toimistolle alkoi valua hitaasti mutta varmasti lisää väkeä. Sen Leena oli ainakin oppinut, että ilmainen viina keräsi aina väkeä. Vaalipiirejä saatiin laskettua tipoittain. Jaakko putosi ensin varasijalle, sitten ulos siitäkin. Tunnelma alkoi nopeasti latistua.

- Kuinkas monta prosenttia on vielä laskematta? Jaakko kysyi hätäisesti Leenalta.

- Älä puhu minulle mitään prosenteista. Olisit ollut huolissasi niistä prosenteista vähän aikaisemmin, niin ei tarvitsisi enää huolestua.

- Nää on Jaakko vielä pikkukuntia. Kyllä se siitä lähtee, kun mukaan tulee kunnon kulmakunnat. Eihän landella oo edes kapakoita, joku mökelsi lasi kummassakin kädessä.

- Siinä sinulle hyvä otos äänestäjäkunnastasi. Ilman virhemarginaalia, Leena sihahti.

Hän keräsi tyhjät lasit tarjottimelle ja livahti takahuoneeseen. Siellä hän lysähti pöydän ääreen. Vahakangas tuntui nihkeältä poskea vasten. Kahdeksan viikon urakka vyöryi päälle jyrän lailla. Jalkoja särki, selkää kolotti ja korvissa humisi. Leena tahtoi vain nukkua. Oikeastaan oli hyvä, että Jaakko putosi eduskunnasta. Oli se sentään aikamoinen tollo.

 

Kedolla kasvoi kukkia. Taivas oli sininen. Perhoset lepattivat äänettöminä sateenkaaren värisillä siivillään Leenan ympärillä. Akvaario nökötti keskellä niittyä laakean kiven päällä. Mykät lehtikalat tuijottivat Leenaa ja hän tuijotti takaisin. Oli ihanan hiljaista. Sitten muovinen laivanhylky huojahti. Se kallistui kuin tykinkuulan osuman saaneena. Hiljaisuus pirstoutui älyttömän metelin vyöryessä niitylle myrskypilven lailla.

- Voitto on meidän!

Jaakko seisoi ovensuussa sikari sormiensa välissä. Hänen naamansa oli yhtä hymyä. Hyödyttömät silmälasit olivat unohtuneet jonnekin. Punakka, villapaitaan pukeutunut mies ilmestyi Jaakon viereen ja läimi tätä hartioihin.

- Mähän sanoin, Jaska! Kaupunkilaiset rakastaa sua! Se sun ravintolapuhees oli ihan rautaa!

Leena nousi seisomaan. Jalat olivat pumpulia ja pää tuntui älyttömän kevyeltä.

- Se on Leenan ansiota. Leena teki hurjasti töitä!

Kaikki tunkivat onnittelemaan Leenaa. Hän ehti vaivoin sipaista poskelleen eksyneen kuolatipan pois ennen kuin häntä halattiin ja rutisteltiin joka suunnalta. Kun huone viimein tyhjeni, Leenan kättä pisteli ja jähmettynyt hymy kouristi poskia.

- Hienoa työtä, Leena.

 Jaakko harppasi huoneeseen ja halasi Leenaa. Hän työnsi keltaisella rusettinauhalla suljetun suklaarasian Leenan käteen.

- Tämän minä säästin sinulle. Kansa oli täsmälleen samaa mieltä kuin minä. Mutta kyllä sinäkin teit hyvää työtä.

Leena nyökkäsi. Hän ehti vaivoin kiittää suklaarasiasta ennen kuin Jaakko säntäsi jo kädet pystyssä toimiston puolelle. Sieltä matka jatkuisi puoluetoimistoon ja sieltä, Herra yksin tiesi mihin.

 

Yö oli jo pitkällä kun Leena pääsi kotiin. Hän sukelsi vaatteet päällä sänkyyn puristaen yhä suklaarasiaa kainalossaan. Ennen nukahtamistaan hän repi nauhan pois ja kurkisti rasiaan. Ensimmäinen kerros oli syöty ja toisestakin oli vain puolet jäljellä.

 

(c)J-P Koskinen, julkaistu MyWay lehden numerossa 1/2007