Suuret suunnitelmat ovat elämän suola. Kun jokin hanke näyttää hyvältä, sitä rynnii huhkimaan sen toteutumisen eteen tunteja laskematta.

Kuten moni varmaan tietääkin, tänä vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta Mika Waltarin syntymästä. Juhlavuoden tiimoilta tapahtumia on tulossa paljon ja tämä olisi ollut yksi niistä.

Idea oli järjestää historiallisten romaanikirjailijoiden kiertue, työnimellä Sinuhen jalanjäljillä. Paula Havasteen kanssa laatimamme suuunnitelma oli yksinkertainen mutta tehokas. Kiertue olisi pysähtynyt maakuntakirjastoissa noin 10-12 paikkakunnalla vuoden aikana. Joka paikkakunnalla olisi paneelissa ollut keskustelua sulostuttamassa 4-6 kirjailijaa siten, että alueen paikalliset taitajat olisivat olleet edustettuina ja heidän lisäkseen muutama pitempää kiertuetta tekevä kirjailija. Mukaan kutsuttavia kirjailijoita olimme keränneet pitkän listan. Vireillä oli jo alustava suunnitelma tilaisuuksien radioinnistakin.

Mutta.

Tälle hankkeelle haettu apuraha (sen teki eräs järjestö, emme me) jäi saamatta ja hanke kuivui kasaan.  Waltarin juhlallisuudet menevät siis minulta ohi, esiintymisiä sen tiimoilta ei tule. Vaikka olisinkin alan (olenko?) asiantuntija, tietämykselleni ei nyt löydy käyttöä. Ehkä sitten, kun Waltarin syntymästä on kulunut 200 vuotta.

Joka tapauksessa idea oli minusta hyvä ja sen lässähtäminen ottaa aivoon. Juhlavuosi huipentui osaltani siis jo kaksi viikkoa sitten kun kävin seisomassa vesisateessa Tunturikatu 13 kieppeillä. Oli yliluonnollisen autiota ja hiljaista, aivan kuin niissä saleissa, joissa ei koskaan pidetty kirjailijakiertuetta.